Hormonaaliset hoidot

Mikäli lapsettomuus johtuu häiriöistä munasolun kypsymisessä tai irtoamisessa, voidaan tilanne usein korjata hormonihoidolla.

Ovulaatioinduktio
Ovulaatio tarkoittaa munasolun irtoamista munasarjoista kuukautiskierron puolivälissä. Osalla lisääntymisikäisistä naisista ovulaatio tapahtuu hyvin epäsäännöllisesti tai he eivät ovuloi lainkaan. Ovulaatioinduktio on hormonihoito, jonka avulla saadaan aikaan munasolun irtoaminen. Siinä käytetään hyvin mietoa hormonilääkitystä, jolla pyritään kypsyttämään 1-2 munasolua munasarjoissa. Munarakkuloiden kasvua seurataan ultraäänitutkimuksin. Munarakkuloiden kasvettua riittävästi ovulaatio voidaan ajoittaa hCG-hormonipistoksella. Ovulaatioinduktioon yhdistetään ajoitettu yhdyntä tai inseminaatio eli keinohedelmöitys. Tämän hoitomuodon edellytyksenä on, että munanjohtimet ovat avoimet ja puolison siemeneste on hyvälaatuista. Inseminaatiossa voidaan käyttää myös luovutettuja siittiöitä. Miedosta hormonilääkityksestä huolimatta on mahdollista, että munarakkuloita kehittyy useampia, jolloin hoito on keskeytettävä monisikiöraskausriskin vuoksi tai se on mahdollista muuttaa IVF-hoidoksi. Hormonihoitoon liittyy aina pieni riski hyperstimulaatioon eli munasarjojen ylireagointiin, minkä vuoksi hoidon seuraaminen ultraäänitutkimuksin on tärkeää.