|
Hedelmällisyys ja raskaus
Kuinka raskaus alkaa?
Jokaisen raskauden alkaminen on pieni ihme ja vaatii onnistuakseen lukemattomia tapahtumia oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Hedelmällisessä iässä olevan naisen elimistö tuottaa yhden munasolun yhden kuukautiskierron aikana. Ovulaatio eli munasolun irtoaminen tapahtuu kuukautiskierron puolivälissä. Munasolu irtoaa munasarjasta ja kulkeutuu munanjohdinta pitkin kohti kohtua. Hedelmöittyminen tapahtuu yleensä munanjohtimessa. Jotta munasolu ja siittiö kohtaisivat on siittiöiden matkattava pitkä tie siemensyöksyn jälkeen emättimestä kohdun kaulakanavan ja kohdun kautta munanjohtimeen. Kun ensimmäinen siittiö läpäisee munasolun kuorikerroksen, kuoren rakenne muuttuu niin, että perässä tulevat siittiöt eivät enää pysty sitä läpäisemään. Siittiön tuma yhdistyy munasolun tumaan ja hedelmöittyminen tapahtuu.
Hedelmöittynyt munasolu alkaa jakautua ja sitä kutsutaan nyt alkioksi. Se jatkaa matkaa kohti kohtua ja kiinnittyy kohdun seinämään noin 6-7 päivää munasolun irtoamisen jälkeen. Jotta kiinnittyminen voisi tapahtua alkion täytyy kuoriutua sitä ympäröivästä alkionkuoresta. Kiinnittymisvaiheessa alkio on kehittynyt blastokystaksi, ja solujen ensimmäinen erilaistuminen on tapahtunut. Sikiön kudokset kehittyvät blastokystan tiiviistä sisäsolumassasta ja sikiön puoleinen istukka muodostuu ympäröivästä trofoblastisolukosta. Kun alkio kiinnittyy kohdun seinämään alkaa istukka erittämään hCG-hormonia. Raskauden alkaminen todetaan mittaamalla hCG-hormonin pitoisuus veri- tai virtsanäytteestä.
Miksi raskaus ei ala?
Hedelmöittyminen ja alkion kiinnittyminen ovat erittäin monivaiheisia tapahtumia. Raskauden alkamiseksi jokaisen tapahtuman tulee onnistua täydellisesti ja oikein ajoitettuna. Ajallisesti rajallisin on munasolun hedelmöitymiskyky, joka säilyy vain 12 tuntia munasolun irtoamisesta. Siittiöt sen sijaan säilyvät hedelmöittämiskykyisinä naisen elimistössä 2-3 vuorokautta siemensyöksystä. Tosiasia on, että ihmisen lisääntyminen ei ole kovin tehokasta. Tilastojen mukaan terveen lisääntymisikäisen ja säännöllisesti yhdyntöjä harrastavan naisen mahdollisuus tulla raskaaksi on 15-20% yhden kuukautiskierron aikana.
Tärkeimmät tekijät onnistuneen raskauden aikaansaamiseksi ovat terveiden sukusolujen tuotanto, sukusolujen esteetön kulku munanjohtimissa, siittiöiden hedelmöittämiskyky, geneettisesti terveen alkion kehittyminen ja alkion kiinnittyminen kohdun seinämään. Ongelmat missä tahansa vaiheessa vähentävät raskauden alkamisen todennäköisyyttä tai estävät sen alkamisen kokonaan.
Syyt lapsettomuuteen
Lapsettomuus voi johtua naisesta, miehestä tai molemmista. Tavallisimmat syyt ovat ongelmat munasolun kypsymisessä ja irtoamisessa, heikentynyt siemennesteen laatu, munanjohdinvaurio ja endometrioosi. Aina syytä ei pystytä selvittämään ja puhutaan selittämättömästä lapsettomuudesta. Lapsettomuuteen johtavien tekijöiden selvittyä voidaan useimmille auttaa raskaus alkuun nykyaikaisilla lapsettomuuden hoitomenetelmillä.
|